Kurssit

 Peltolan tilan kurssitarjonta:   

 

Tämän vuoden kurssitarjonta löytyy alaotsikosta "Kurssit 2016".

Tilallamme pidettävät kurssit sisältävät kaikissa toiminnoissaan ajatuksen lempeästä hevostaidosta. Sannan ohjaamat leirit ovat vähän jotain muuta kuin perinteiset ratsastusleirit. Koko ajan mukana kulkee ajatus siitä, miltä hevosesta tuntuu. Mietimme myös vähän laajemmin sitä, miten hevosen ja ihmisen yhteistyö voi toimia turvallisessa ja luottavaisessa ilmapiirissä. Tällöin kurssilaisen pelkokaan ei ole este harjoittelulle. Me voimme edetä juuri siitä pisteestä, mistä kukin uskaltaa sillä hetkellä edetä. Syventävillä hevostaitokursseilla mietimme lisäksi hevosten kanssa toimimista hyvin monipuolisesti.

Asiakaspalautetta:

"Täällä tallilla oppii vähän liian helpolle kun nämä hevoset ovat niin kilttejä. Sitten kun menee “tavalliselle” tallille niin ei meinaa muistaa, miten hankalia hevoset voivat olla. Ja mitä kaikkea pitää ottaa huomioon hevosten kanssa toimiessa.” (Ratsastustuntiasiakas)

Tämä on oikea unelmatalli!" (Aikuisratsastaja ensimmäisellä tunnillaan)

Opettamisessa käytämme tavallisen paineen poistamisen lisäksi positiivista vahvistamista ja hevosemme ovat koulutettu tekemään myös tunnekasvatustyötä. Kursseillammme tulet oppimaan myös hevosen elekielen ja  tunnemaailman ymmärtämistä. Me kaikki saamme yleensä hevostoiminnasta paljon iloa. Näillä kursseilla harjoittelemme siksi myös sitä, miten voimme antaa hevoselle takaisin iloa ja hyvää oloa. sannajustusemmisara_640x426.jpg

Työkentelemme maasta käsin tehden harjoitteita, jotka tukevat ihmisen ja hevosen lempeää yhteistyötä mutta myös hevosen fyysistä suorituskykyä. Harjoittelemme myös oman kehomme tuntemusta kehotietoisuus- ja Mindfullness-harjoitteilla. Ratsastuskursseilla myös ratsastamme harjoitellen pehmeää ja kevyttä apujen, oman kehon ja mielikuvien käyttöä.

Nykyaikaisissa tiloissa on helppo toimia. Tallimme on valmistunut vuonna 2012 ja kentän remontti joulukuussa 2014.  Pääset näkemään hevosten toimintaa  niille lajityypillisissä oloissa aktiivitallin pihatossa ja laitumilla, jolloin hevoset ovat rentoja ja tyytyväisiä. Yleisin kommentti uusilta tallilla kävijöiltämme onkin: "Ovatpas nämä hevoset rauhallisia!"

Kursseilla ruokailu ja majoittuminen tapahtuu ratsastuskentän kupeella sijaitsevalla Savimäen Koulukummulla. Majoitus jumppasalin lattialla yhteismajoituksessa 15€/yö, mikäli majoitus ei sisälly kurssin hintaan. Majoittua voi myös läheisissä mökeissä tai maatilamatkailuyrityksessä. Ruokailut sovitaan erikseen kullekin kurssille joko omakustanteisiksi tai valmiina tarjottaviksi.

nellajussiotsat_428x640.jpg

 

Kursseilla on mukana moniammatillinen työryhmä, jossa kurssin sisällöstä riippuen toimivat:

ratsastuksenohjaaja-Easel-ohjaaja-HeLMi-ohjaaja Sanna Hukkanen (tilan emäntä, 15 vuotta kokemusta myös perhekotityöstä),

agrologi Jari Hukkanen (tilan isäntä),

perushoitaja (mielenterveys- ja päihdesuuntautuminen)-ratsastusvaellusohjaaja(opiskelija) Tiia Kortelainen,

erikoissairaanhoitaja Eeva Heimonen

ja sosionomi (ylempi amk)-HeLMi-ohjaaja- sosiaalipedagoginen hevostoiminta Tarja Karjalainen.

Peltolan tilalla pidettävät kurssit voimme sateen sattuessa siirtää n. 10 km päässä sijaitsevalle maneesille. Sää ei siis tule rajoittamaan kurssiemme onnistumista.

Olet sydämellisesti tervetullut!    

Ilmoitautumiset:

sanna.hukkanen(at)meili.fi

tai suoraan puhelimeeni: 0400-907 151

Lisätietoa esim. tilan hevosista ja ratsastustunneista täältä.

 

Sannan voit tilata pitämäämään kurssit

tai ratsastusvalmennukset  myös omalla tallillasi.

justusrats.jpg
                                 

Ed Dabneyn kursseista sanottua:

"Ed's pleasant personality combined with true expertise and love for the equine partner makes him highly qualified to pass on an important eques trian culture to a new generation of riders by combining centuries-old European tradition with American Cowboy culture.  I received my equestrian education for over 13 years at the Spanish Riding School in Vienna, Austria and I can only recommend Ed Dabney as a role model for many."

-Karl Mikolka Oberbereiter Spanish Riding School of Vienna

"I went to Ed's clinic with a good mannered mare without any expectations - and I came out with a mare who reads my mind. Ed is really amazing. I'm impressed" -Anne Ollila, Finland